Long time no see.

Nyt kun olen päätöksen tehnyt että lähden. Ensin tunsin helpotusta ja iloa, taakka putosi harteilta. Nyt kun päivät käyvät vähiin ja lähtö on edessä, tunnen olevani surullinen ja peloissani. Pelkään että menetän mulle todella läheisen ystävän tai että mut on helppo unohtaa kun en ole siinä koko ajan. Vaikka ollaan puhuttu ja selvitetty, mutta silti en ole ihan vakuuttunut.
On paljon asioita ja tunteita joista haluaisin puhua, mutta loppupeleissä muuttaako tai auttaako se mitään. Ahdistaa koko tämä juttu. Luulen että tästä voi vielä kehittyä jotakin paljon parempaa, että asiat olisi selkeempiä.

Jotenkin tuntuu että taas on yksi aikakausi elämästä loppumassa. Olen miettinyt paljon asioita ja tuohon 2,5 vuoteen mahtuu paljon iloa ja surua. Ihania asioita ja läheisyyttä. Olen kasvanut paljon siitä mitä olin ja oppinut paljon toisista ihmisistä. Seison päätökseni takana, mutta en voi sille mitään että se todellakin on haikeaa. Sitä vaan toivoisi että kaikki menisi hyvin kaikesta huolimatta. En todellakaan haluaisi polttaa siltoja takanani, olen sen kumminkin pari kertaa elämäni aikana jo tehnyt.

Uusista haasteista ja jutuista yleensä syntyy jotakin hyvää ja toivon että nytkin käy niin. En vain osaa lakata miettimästä, että mitä jos?