Long time no see.

Nyt kun olen päätöksen tehnyt että lähden. Ensin tunsin helpotusta ja iloa, taakka putosi harteilta. Nyt kun päivät käyvät vähiin ja lähtö on edessä, tunnen olevani surullinen ja peloissani. Pelkään että menetän mulle todella läheisen ystävän tai että mut on helppo unohtaa kun en ole siinä koko ajan. Vaikka ollaan puhuttu ja selvitetty, mutta silti en ole ihan vakuuttunut.
On paljon asioita ja tunteita joista haluaisin puhua, mutta loppupeleissä muuttaako tai auttaako se mitään. Ahdistaa koko tämä juttu. Luulen että tästä voi vielä kehittyä jotakin paljon parempaa, että asiat olisi selkeempiä.

Jotenkin tuntuu että taas on yksi aikakausi elämästä loppumassa. Olen miettinyt paljon asioita ja tuohon 2,5 vuoteen mahtuu paljon iloa ja surua. Ihania asioita ja läheisyyttä. Olen kasvanut paljon siitä mitä olin ja oppinut paljon toisista ihmisistä. Seison päätökseni takana, mutta en voi sille mitään että se todellakin on haikeaa. Sitä vaan toivoisi että kaikki menisi hyvin kaikesta huolimatta. En todellakaan haluaisi polttaa siltoja takanani, olen sen kumminkin pari kertaa elämäni aikana jo tehnyt.

Uusista haasteista ja jutuista yleensä syntyy jotakin hyvää ja toivon että nytkin käy niin. En vain osaa lakata miettimästä, että mitä jos?

Hajoamista.

Mikä siinä on että juuri silloin kun tuntuu siltä että kaikki menee kerrankin niinkuin pitää ja ihminen tuntee itsensä onnelliseksi. Äkkiä huomaa kaiken menevän vituiks, mikään ei olekkaan enää hyvin. Tuntee katoavansa ympärillä olevasta maailmasta, ei tunne kuuluvansa mihinkään. Ei vaan saa selkoa omista ajatuksistaan.
Miksi kaikki huono mäihä osuu yhdelle ihmiselle? Okei näin ei ehkä ole, mutta siltä ainakin tuntuu. Rupee pikku hiljaa pää hajoamaan, en tiedä miten asiat voisi korjata. Vai onko se edes mahdollista. Itse olen osittain tilanteen aiheuttanut, mutta on se muissakin vikaa. En vaan aina ymmärrä ihmisiä ja sitä miksi pitää tehdä kaikki niin vaikeaksi. Pitäisi oppia olemaan vähemmän sinisilmäinen, ei pitäisi luottaa ihmisiin liikaa. Vaikka ne kuinka sanoo että niihin voi luottaa. Jossain vaiheessa kaikki kumminkin pettää sen luottamuksen ja sen jälkeen ei oo enää mitään. Oikeestaan mä oon niin väsynyt yrittämiseen, mitä järkee on yrittää jos toinen ei yritä. Jos vaan voisi aamulla herätä ja olla välittämättä asioista, edes yhden päivän ajan. Voisi vaan olla ilman huolia ja murheita. Tuntea kuuluvansa johonkin.

Nojuu.

Nyt on vuosi 2010 ja nyt kun muistelee viime vuotta en voi sanoa että se olisi ollut hyvä vuosi. Tämä vuosi alkoi oikeastaan ihan hyvin ja hyvässä seurassa. Toivon ja teen kaikkeni että tämä vuosi on parempi. Lupauksia en tehnyt, koska en ole hyvä pitämään lupauksia itselleni. Pitää vaan yrittää muuttaa omia tapojaan ja tekojaan paremmiksi.

Nojuu ei se elämä mene koskaan niinkuin haluaisi. Mikä siinä on että aina mun kohdalla kaikki menee vituiks, alan olemaan vahvasti sitä mieltä että itse pilaan kaiken. Oikeastaan en taida jaksaa enää yrittää. Menen virran mukana ja katson mihin joudun. Tänään on luvassa jotakin kivaa ja toivottavasti kaikki menee hyvin.

Viimeisen kahden viikon aikana oon voinu tosi huonosti fyysisesti enemmän kuin henkisesti. Ihmiset sanoo että mene lääkäriin toi ei oo normaalia. Tiedän että pitäisi, haluan kyllä tietää mikä on mutta myös pelkään saada tietää. Jos onkin jotain vakavaa. Joo ei ehkä kannata jossitella, mutta ei sitä osaa olla ajattelematta.

Tässä kuussa on ihan liikaa vapaata, toisaalta hyvä että saa ladattuja akkuja. Mutta tuntuu vaan että mitään ei saa aikaiseksi. Sitä vaan möllöttää kotona ja miettii liikaa asioita mille ei voi kumminkaan yhtään mitään. Pitäisi oppia elämään rennommin, eikä stressata liikaa. Voi kun joku osaisi kertoa miten lopettaa liika stressaaminen.

Elämää viime päiviltä.

Viimepäivien aikana on kerennyt tapahtumaan paljon hyviä juttuja. Olen hämilläni, mutta toisaalta myös hiukan onnellinen. Se kotoisuuden, turvallisuuden, kuuluvuuden ja onnellisuuden tunne on vahva. Nojuu oon ihastunut, myönnetään. Oikeastaan jos totta puhutaan en ole koskaan tuntenut näin, jotain ihan uutta. Yritän toimia erilailla kuin ennen, yleensä onnistun pilaamaan juttuja liialla yrittämisellä. Aion olla normaali minä, mutta vähemmän kuin ennen. Katsotaan miten käy ja mitä tapahtuu.

Kävin tänään shoppailemassa, löysin paljon kaikkea kivaa ja tarpeellista. Ja jotain ei niin tarpeellista. Suutari laittoin mun saappaisiin uuden puolipohjan, nyt voin uskaltaa mennä niillä ulos liukastumatta. Tosin eka pitää opetella käveleen niillä, tosi korkeet :D Mulla ei oo koskaan ollu noin korkeita kenkiä, mutta jotenkin ne vaan huusi mun nimee siellä hyllyssä. Oli tosi paljon ihmisiä ja en oikeastaan ymmärrä miksi ihmisistä tulee ihan hulluja, kun on alennusmyynnit. Miks pitää juosta ja rynniä, kyl niit vaatteita ja tavaroita varmasti riittää kaikille. Ja oikeastaan ei ne ollut edes niin paljon halvempia. Teitä huijataan!

Sain tuossa yhtenä päivänä noottia sotkusesta asunnosta. Joten tänään otin itteeni niskasta kiinni ja siivosin. Järjestelin jopa kaapitkin. Ettäs tiiät, nyt on siistiä! Onhan se tosi kiva tunne kun on puhdasta ja siistiä, kaikki on paikoillaan. Tiedä kuuluuko se luonteeseen kun en vaan osaa pitää kaikkea niin järjestyksessä ja siistinä. Luonnonlapsi, sanovat.

Jouluhengailua ja huonoa tuuria.

Nojuu, joulu oli mukava. Sain paljon hienoja ja toivottuja lahjoja. Kävin Turengissa hakemassa vähän joulukinkkua ja hengailemassa perheen kanssa. Aaton ja muut päivät olinkin sitten töissä. Jotenkin tuntuu että vaikka olis vapaata, niin en saa mitään aikaiseksi. Asunto on hirveessä kunnossa. Jotenkin vain odotan sitä tiettyä päivää ja mitä sitten tapahtuu. Oon tosi huono odottamaan, kaiken pitäs tapahtua heti. Fiilis on ollut ihmeellisen hyvä, vieläkin. Hittolainen en tiedä mitä tapahtuu, omituista. Viimesen viikon aikana mulla on ollu tosi huonotuuri. Pyykinpesukone, kahvinkeitin ja pari lautasta on hajonnut. Tosi stressaavaa kun ei saa pestyä pyykkiä. Mut kyl yleensä kaikki järjestyy. Täytyy hei välillä mennä töihin, joten see ya.

Hyvää mieltä ja joulua.

Nojuu, viime päivinä oon ollu hyvällä tuulella ja tosi chill. Syynkin tiedän ja on oikeestaan kiva olla hyvällä tuulella. Mukavaa vaihtelua, voi kun olis näin useemmin. Jotenkin sitä ei stressaa niin paljoo mitä tapahtuu. Jotenkin ne asiat kumminkin järjestyy aina. Täytyy vissiin aina olla jotain huonoa, että voi olla jotain hyvääkin.


Ainiin pakko vähän avautua myös joulusta. Hiton joulu sanon minä. Menee hermot kun ihmiset toivottaa hyvää joulua ja pyytää kuulla jouluradiokanavaa (se ei mun autossa soi), hermoilee kun pitää tehdä miljoona asiaa yms. Tuntuu että jouluna ihmiset luulee että tavara loppuu kaupoista ja tulee maailmanloppu. Ei pysty ymmärtämään, joulu oli nuorempana kiva. Nykyään se ei tunnu miltään, samanlainen kuin kaikki muutkin päivät. Tosin lahjoja on aina kiva saada :D

Argh!

Aluks oli ihan mukava vapaapäivä, hieroja ja kaupungilla hengailua. Sitten se iski. Tajusin että hitto mä oon yksin. Vaikka olisin ihmisten ympäröimänä olen yksin. En haluaisi. Sitä näkee ympärillään onnellisia ihmisiä ja alkaa miettimään liikaa itseään. Välitän yhdestä ihmisestä enemmän kuin kestään muusta. Tämä ihminen saa mut raivon partaalle, hyvälle tuulella vaikka ois surullinen tai huonopäivä, tekee mut iloiseksi ja saa mut nauramaan. Silti samaan aikaan tämä ihminen pystyy loukkaamaan ja satuttamaan. Toki ei varmasti tahalleen, tai eihän sitä tiedä. Sitä toivoisi että olisi niin paljon rohkeutta, että kerrankin voisi sanoa vaikeita asioita suoraan toiselle. Sanoa mitä ajattelee ja tuntee. Pelkään liikaa mitä toinen sanoo ja miten se vaikuttaa muihin asioihin ja ihmisiin. Sitä kun ei kumminkaan haluaisi pilata mitään. Mutta silti haluaisi tietää. Inhoan olla tietämättä, joissakin tapauksissa tieto lisää myös tuskaa. Mut mä mieluummin tiedän kuin en tiedä. Mikä hitto siinä on että yleensä ihminen sanoo kaiken suoraan, mutta heti kun kyse on vaikeista asioista ihminen on vaan hiljaa.. Alkaa pää pikkuhiljaa hajoamaan, kun joutuu miettimään aisioita liikaa yksinään.