Elämää viime päiviltä.

Viimepäivien aikana on kerennyt tapahtumaan paljon hyviä juttuja. Olen hämilläni, mutta toisaalta myös hiukan onnellinen. Se kotoisuuden, turvallisuuden, kuuluvuuden ja onnellisuuden tunne on vahva. Nojuu oon ihastunut, myönnetään. Oikeastaan jos totta puhutaan en ole koskaan tuntenut näin, jotain ihan uutta. Yritän toimia erilailla kuin ennen, yleensä onnistun pilaamaan juttuja liialla yrittämisellä. Aion olla normaali minä, mutta vähemmän kuin ennen. Katsotaan miten käy ja mitä tapahtuu.

Kävin tänään shoppailemassa, löysin paljon kaikkea kivaa ja tarpeellista. Ja jotain ei niin tarpeellista. Suutari laittoin mun saappaisiin uuden puolipohjan, nyt voin uskaltaa mennä niillä ulos liukastumatta. Tosin eka pitää opetella käveleen niillä, tosi korkeet :D Mulla ei oo koskaan ollu noin korkeita kenkiä, mutta jotenkin ne vaan huusi mun nimee siellä hyllyssä. Oli tosi paljon ihmisiä ja en oikeastaan ymmärrä miksi ihmisistä tulee ihan hulluja, kun on alennusmyynnit. Miks pitää juosta ja rynniä, kyl niit vaatteita ja tavaroita varmasti riittää kaikille. Ja oikeastaan ei ne ollut edes niin paljon halvempia. Teitä huijataan!

Sain tuossa yhtenä päivänä noottia sotkusesta asunnosta. Joten tänään otin itteeni niskasta kiinni ja siivosin. Järjestelin jopa kaapitkin. Ettäs tiiät, nyt on siistiä! Onhan se tosi kiva tunne kun on puhdasta ja siistiä, kaikki on paikoillaan. Tiedä kuuluuko se luonteeseen kun en vaan osaa pitää kaikkea niin järjestyksessä ja siistinä. Luonnonlapsi, sanovat.

Jouluhengailua ja huonoa tuuria.

Nojuu, joulu oli mukava. Sain paljon hienoja ja toivottuja lahjoja. Kävin Turengissa hakemassa vähän joulukinkkua ja hengailemassa perheen kanssa. Aaton ja muut päivät olinkin sitten töissä. Jotenkin tuntuu että vaikka olis vapaata, niin en saa mitään aikaiseksi. Asunto on hirveessä kunnossa. Jotenkin vain odotan sitä tiettyä päivää ja mitä sitten tapahtuu. Oon tosi huono odottamaan, kaiken pitäs tapahtua heti. Fiilis on ollut ihmeellisen hyvä, vieläkin. Hittolainen en tiedä mitä tapahtuu, omituista. Viimesen viikon aikana mulla on ollu tosi huonotuuri. Pyykinpesukone, kahvinkeitin ja pari lautasta on hajonnut. Tosi stressaavaa kun ei saa pestyä pyykkiä. Mut kyl yleensä kaikki järjestyy. Täytyy hei välillä mennä töihin, joten see ya.

Hyvää mieltä ja joulua.

Nojuu, viime päivinä oon ollu hyvällä tuulella ja tosi chill. Syynkin tiedän ja on oikeestaan kiva olla hyvällä tuulella. Mukavaa vaihtelua, voi kun olis näin useemmin. Jotenkin sitä ei stressaa niin paljoo mitä tapahtuu. Jotenkin ne asiat kumminkin järjestyy aina. Täytyy vissiin aina olla jotain huonoa, että voi olla jotain hyvääkin.


Ainiin pakko vähän avautua myös joulusta. Hiton joulu sanon minä. Menee hermot kun ihmiset toivottaa hyvää joulua ja pyytää kuulla jouluradiokanavaa (se ei mun autossa soi), hermoilee kun pitää tehdä miljoona asiaa yms. Tuntuu että jouluna ihmiset luulee että tavara loppuu kaupoista ja tulee maailmanloppu. Ei pysty ymmärtämään, joulu oli nuorempana kiva. Nykyään se ei tunnu miltään, samanlainen kuin kaikki muutkin päivät. Tosin lahjoja on aina kiva saada :D

Argh!

Aluks oli ihan mukava vapaapäivä, hieroja ja kaupungilla hengailua. Sitten se iski. Tajusin että hitto mä oon yksin. Vaikka olisin ihmisten ympäröimänä olen yksin. En haluaisi. Sitä näkee ympärillään onnellisia ihmisiä ja alkaa miettimään liikaa itseään. Välitän yhdestä ihmisestä enemmän kuin kestään muusta. Tämä ihminen saa mut raivon partaalle, hyvälle tuulella vaikka ois surullinen tai huonopäivä, tekee mut iloiseksi ja saa mut nauramaan. Silti samaan aikaan tämä ihminen pystyy loukkaamaan ja satuttamaan. Toki ei varmasti tahalleen, tai eihän sitä tiedä. Sitä toivoisi että olisi niin paljon rohkeutta, että kerrankin voisi sanoa vaikeita asioita suoraan toiselle. Sanoa mitä ajattelee ja tuntee. Pelkään liikaa mitä toinen sanoo ja miten se vaikuttaa muihin asioihin ja ihmisiin. Sitä kun ei kumminkaan haluaisi pilata mitään. Mutta silti haluaisi tietää. Inhoan olla tietämättä, joissakin tapauksissa tieto lisää myös tuskaa. Mut mä mieluummin tiedän kuin en tiedä. Mikä hitto siinä on että yleensä ihminen sanoo kaiken suoraan, mutta heti kun kyse on vaikeista asioista ihminen on vaan hiljaa.. Alkaa pää pikkuhiljaa hajoamaan, kun joutuu miettimään aisioita liikaa yksinään.