Elämää viime päiviltä.

Viimepäivien aikana on kerennyt tapahtumaan paljon hyviä juttuja. Olen hämilläni, mutta toisaalta myös hiukan onnellinen. Se kotoisuuden, turvallisuuden, kuuluvuuden ja onnellisuuden tunne on vahva. Nojuu oon ihastunut, myönnetään. Oikeastaan jos totta puhutaan en ole koskaan tuntenut näin, jotain ihan uutta. Yritän toimia erilailla kuin ennen, yleensä onnistun pilaamaan juttuja liialla yrittämisellä. Aion olla normaali minä, mutta vähemmän kuin ennen. Katsotaan miten käy ja mitä tapahtuu.

Kävin tänään shoppailemassa, löysin paljon kaikkea kivaa ja tarpeellista. Ja jotain ei niin tarpeellista. Suutari laittoin mun saappaisiin uuden puolipohjan, nyt voin uskaltaa mennä niillä ulos liukastumatta. Tosin eka pitää opetella käveleen niillä, tosi korkeet :D Mulla ei oo koskaan ollu noin korkeita kenkiä, mutta jotenkin ne vaan huusi mun nimee siellä hyllyssä. Oli tosi paljon ihmisiä ja en oikeastaan ymmärrä miksi ihmisistä tulee ihan hulluja, kun on alennusmyynnit. Miks pitää juosta ja rynniä, kyl niit vaatteita ja tavaroita varmasti riittää kaikille. Ja oikeastaan ei ne ollut edes niin paljon halvempia. Teitä huijataan!

Sain tuossa yhtenä päivänä noottia sotkusesta asunnosta. Joten tänään otin itteeni niskasta kiinni ja siivosin. Järjestelin jopa kaapitkin. Ettäs tiiät, nyt on siistiä! Onhan se tosi kiva tunne kun on puhdasta ja siistiä, kaikki on paikoillaan. Tiedä kuuluuko se luonteeseen kun en vaan osaa pitää kaikkea niin järjestyksessä ja siistinä. Luonnonlapsi, sanovat.

Jouluhengailua ja huonoa tuuria.

Nojuu, joulu oli mukava. Sain paljon hienoja ja toivottuja lahjoja. Kävin Turengissa hakemassa vähän joulukinkkua ja hengailemassa perheen kanssa. Aaton ja muut päivät olinkin sitten töissä. Jotenkin tuntuu että vaikka olis vapaata, niin en saa mitään aikaiseksi. Asunto on hirveessä kunnossa. Jotenkin vain odotan sitä tiettyä päivää ja mitä sitten tapahtuu. Oon tosi huono odottamaan, kaiken pitäs tapahtua heti. Fiilis on ollut ihmeellisen hyvä, vieläkin. Hittolainen en tiedä mitä tapahtuu, omituista. Viimesen viikon aikana mulla on ollu tosi huonotuuri. Pyykinpesukone, kahvinkeitin ja pari lautasta on hajonnut. Tosi stressaavaa kun ei saa pestyä pyykkiä. Mut kyl yleensä kaikki järjestyy. Täytyy hei välillä mennä töihin, joten see ya.

Hyvää mieltä ja joulua.

Nojuu, viime päivinä oon ollu hyvällä tuulella ja tosi chill. Syynkin tiedän ja on oikeestaan kiva olla hyvällä tuulella. Mukavaa vaihtelua, voi kun olis näin useemmin. Jotenkin sitä ei stressaa niin paljoo mitä tapahtuu. Jotenkin ne asiat kumminkin järjestyy aina. Täytyy vissiin aina olla jotain huonoa, että voi olla jotain hyvääkin.


Ainiin pakko vähän avautua myös joulusta. Hiton joulu sanon minä. Menee hermot kun ihmiset toivottaa hyvää joulua ja pyytää kuulla jouluradiokanavaa (se ei mun autossa soi), hermoilee kun pitää tehdä miljoona asiaa yms. Tuntuu että jouluna ihmiset luulee että tavara loppuu kaupoista ja tulee maailmanloppu. Ei pysty ymmärtämään, joulu oli nuorempana kiva. Nykyään se ei tunnu miltään, samanlainen kuin kaikki muutkin päivät. Tosin lahjoja on aina kiva saada :D

Argh!

Aluks oli ihan mukava vapaapäivä, hieroja ja kaupungilla hengailua. Sitten se iski. Tajusin että hitto mä oon yksin. Vaikka olisin ihmisten ympäröimänä olen yksin. En haluaisi. Sitä näkee ympärillään onnellisia ihmisiä ja alkaa miettimään liikaa itseään. Välitän yhdestä ihmisestä enemmän kuin kestään muusta. Tämä ihminen saa mut raivon partaalle, hyvälle tuulella vaikka ois surullinen tai huonopäivä, tekee mut iloiseksi ja saa mut nauramaan. Silti samaan aikaan tämä ihminen pystyy loukkaamaan ja satuttamaan. Toki ei varmasti tahalleen, tai eihän sitä tiedä. Sitä toivoisi että olisi niin paljon rohkeutta, että kerrankin voisi sanoa vaikeita asioita suoraan toiselle. Sanoa mitä ajattelee ja tuntee. Pelkään liikaa mitä toinen sanoo ja miten se vaikuttaa muihin asioihin ja ihmisiin. Sitä kun ei kumminkaan haluaisi pilata mitään. Mutta silti haluaisi tietää. Inhoan olla tietämättä, joissakin tapauksissa tieto lisää myös tuskaa. Mut mä mieluummin tiedän kuin en tiedä. Mikä hitto siinä on että yleensä ihminen sanoo kaiken suoraan, mutta heti kun kyse on vaikeista asioista ihminen on vaan hiljaa.. Alkaa pää pikkuhiljaa hajoamaan, kun joutuu miettimään aisioita liikaa yksinään.

Välitän.

Olen miettinyt mikä saa ihmisen sanomaan toiselle jotakin ja sitten toisaalla toimimaan juuri päinvastaisesti? Se on jotakin mitä en ymmärrä. Ehkä siihen tarvitaan jotain, mitä se on en tiedä. Jos tiedätte kertokaa ihmeessä!
Jos todella välittää paljon jostakin ihmisestä, niin miksi sen pitää tehdä se niin vaikeaksi. Ottais sen vaan vastaan, eikä purnais vastaan. Toisista välittäminen on oikeastaan aika pelottavaa, koska jossain vaiheessa on väistämätöntä että toinen pystyy loukkaamaan. Mä en tietoisesti melkein koskaan halua loukata ihmisiä. Ja jos loukkaan haluan sopia asian mahdollisimman nopeasti. Elämä on oikeastaan todella hankalaa, pitää tietää asioita että selviää. Ja silti se ei ole helppoa. Välillä tai oikeastaan usein tuntuu siltä että kaikki vain hajoaa, tuntuu että ei saa itseään ja ajatuksiaan kasaan vaikka kuinka yrittäisi. En ole koskaan halunnut olla riippuvainen mulle läheisistä ihmisistä, mutta niin siinä aina yleensä käy. Kumpa vaan välittämisen kohteetkin tajuaisi, että tarkoitan oikeasti hyvää. En oo paha ihminen. Mä myös tajuan kerrasta jos sanotaan että ei kiinnosta. Mutta se ei myöskään tarkoita ettenkö välittäisi. Ei ihmisestä voi lakata välittämästä niin helposti, vaikka se tekisi mitä. Mulle te ootte tärkeitä ja välitän teistä. Opetelkaa ottamaan se vastaan, prkl!

Työtä, väsymystä ja vettä.

Huh että väsyttää. Välillä sitä vaan toivoisi että voisi tehdä vain yövuoroja. Vois nuukkuu päivät ja olla yöt töissä, olis mukavaa vaihtelua.
Yritän henkisesti valmistautua tulevaan viikonloppuun ja siihen että jos haluan hyvän palkan mun on pakko nukkua vähän ja olla töissä paljon. Raha ei tee onnelliseksi, mutta ainakin mun elämää se helpottaa huomattavasti. Sain mätkyjä ihan liian paljon, ja vaikka tuntuu että oon istunu 247 duunissa en silti tiedä miten selviän kaikista maksuista.

Pakko muuten sanoa että alan olemaan pikkuhiljaa kyllästynyt, siihen kun kokoajan vain sataa vettä. Onko nyt niin että kunnon talvea ei enää tule? Lapsuuden talvet oli paljon parempia, oli paljon lunta. Sellaisia kuivia pakkastalvia. Pystyi olemaan koko päivän ulkona temmeltämässä (onks ees oikee sana?! :D ) tehä lumiukkoi ja muuta hupaisaa. Tosin kuulen melkein päivittäin jonkun asiakkaan suusta, että aika kultaa muistot. No mä ainakin uskon mun muistoihin ja siihen että ne on pysyny muuttumattomina!

Ensimmäisen blogin ensimmäinen!

Okei ihmiset en oo koskaan oikein ollut hyvä kirjoittamaan, mut ajattelin että mikä jottei hei kokeillaan.

Olen viime aikoina miettinyt paljon elämääni, menneisyyttä. Mitä siellä on tapahtunut sellaista miksi olen nyt hajalla, vai olenko vain itse aiheuttanut sen.. Eilen kuulin ensimmäistä kertaa ulkopuoliselta ja vieraalta henkilöltä, että sun on saatava elämäsi järjestykseen ennen kuin voit yrittää muuta. Olenhan sen tiennyt jo kauan aikaa, mutta miten elämä saadaan järjestykseen kysyn minä! Sitä vaan usein saa jonkunlaisen romahduksen, ahdistaa etkä saa henkeä. Ainut mitä pystyt tekemään on itkeä. Hämmentävää ja pelottavaa.

Minun kuulemma pitäisi myös miettiä onko mulla unelmia ja mitä haluan elämältä. Mutta en minä tiedä mitä haluan! Oon aina ollu sellanen että en tiedä mitä haluan ja mihin pystyn. Yleensä vaan ajaudun jonnekkin ja katselen. Jotenkin vaan ajelehdin jossakin, en elä elämää niin täysillä kuin pitäisi. Olen aina ollut kateellinen niille ketkä oikeasti tietävät mitä haluavat.